YRITYS
 
 
Uuttera pariskunta Markku ja Maj-Helen Kuohukivi päättivät 1990-luvun alussa perustaa oman kuljetusyrityksen. Toukokuun 27. päivänä vuonna 1992 perustettiinkin yhteinen yritys, jonka nimeksi tuli Mark-Rahti. Yhtiö tunnetaan nykyisin nimeltä Blue Cargo Oy, jonka sinivalkoiset ja ”ornamenttikuvioiset” avoautot ovat tuttu näky Suomen kaikilla teillä.

Perheyrityksen aloittaessa toimintansa kalustona oli kaksi avonaista täysperävaunua, joita ajoivat Markku ja perheen vanhin poika Jari Kuohukivi. Tuolloin kuljetettiin yrityksen ensimmäisen, ja vielä nykyisinkin suurimman, asiakkaan Leppävirralla valmistamia siirrettäviä tilaelementtejä. Tämän vuoksi Blue Cargon päätoimipaikan perustaminen Leppävirran Kotalahteen oli luonteva ratkaisu. Nykyisin yrityksen kalustolla on tosin asemapaikkoja ympäri Suomea.

Tänä päivänä Blue Cargo Oy on yli kahdenkymmenen täysperävaunun ja useiden yhteistyökumppaneiden muodostama tilausliikenteeseen keskittynyt kuljetuspalveluyritys. Yrityksen päätoimialueina ovat Suomen ohella Venäjä ja Ruotsi. Tilaelementtien lisäksi kuljetamme ammattitaitoisesti mm. henkilönostimet, merikontit, muottikaluston, telineet, torninosturit ja harkot. Huolehdimme tarvittaessa myös erikoiskuljetuksille vaadittavat luvat ja saattoautot.

Haluamme toteuttaa asiakkaamme toivoman kuljetuspalvelun tehokkaasti, kustannustietoisesti ja luotettavasti. Siksi tavoitteenamme onkin olla hyvä keskustelu- ja yhteistyökumppani, jonka kanssa on helppo asioida.